*

MikkoPaatero

Kaikki blogit puheenaiheesta Sisäinen turvallisuus

Uskonlahkot poliittisen ja taloudellisen vallan käyttäjinä

Olin ajastanut sunnuntaiaamuksi blogin, joka käsitteli tätä aihetta ilmeisesti liian rajuin sanakääntein, joten Uuden Suomen toimitus poisti sen. Varmaankin aiheesta, sillä olin kirjoittanut tekstin rungon hyvinkin kiihkeässä mielentilassa käytyäni kuukausi sitten Kainuussa, ja kuultuani sekä todettuani siellä paikallisen uskonlahkon voiman. Samalla matkalla sain kuulla myös Oulun ja usean muun paikkakunnan poliittisesta tilanteesta, joissa päätöksiä nuijitaan pöytään uskonlahkojen hyväksi ja toisten vahingoksi. Jopa työpaikan saanti ei saata onnistua, jos ei ole uskonlahkon jäsen.

Turvallisuustilanteesta ja maahanmuutosta kohkaaminen – mitä Persut eivät kerro?

On ihan aiheellista olla huolissaan Suomen nykytilanteesta – kaikki mittarit ovat enemmän tai vähemmän punaisella. Terroriepäiltyjen määrä on noussut 80 % vuodesta 2012 ja maassamme on paljon, ilmeisesti tuhansia ihmisiä, jotka ovat paperittomia, ja joiden oikeaa henkilöllisyyttä ei satavarmasti tiedetä. Ei ole mielestäni perusteetonta vaatia esimerkiksi rajojen sulkemista nykytilanteessa, jotta vielä suurempi kaaos voitaisiin välttää.

Siltikään oikein mitään ratkaisevaa ei tunnu tapahtuvan tai tehtävän asiaintilan parantamiseksi. Asioista vain kohkataan puolin ja toisin.

Syrjäyttäminen suurin sisäinen turvallisuusuhka

Savon Sanomien uutisoiman mukaan sisäministeriön kansliapäällikkö Päivio Nerg  arvioi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että yhteiskunnallisesta osallisuudesta syrjäytyneet kantasuomalaiset ovat maamme suurin sisäinen turvallisuusuhka.

Supon erehdykset

Turun puukotuksesta epäilty ei ole joutunut suojelupoliisin terrorismintorjunnan kohdehenkilöksi vaikka henkilön radikalisoitumisesta oli kerrottu Supolle. YLE:n mukaan kielteisen maahanmuuttopäätöksen saanut henkilö oli myös suunnitellut ISIS:n liittymistä.  

Supo puolustautui toteamalla, että vastaavia vihjeitä on viranomaisille tullut parin viime vuoden kuluessa yli tuhat.  Supon mukaan vihjeiden  läpikäynti edellyttää voimakasta priorisointia. Etusijalla ovat vihjeet, joihin liittyy tietoa konkreettisesta uhasta, tiedotteessa kerrotaan.

Halla-ahon valinnalla yhteys sisäisen turvallisuutemme tilaan

Perussuomalaiset valitsivat tänään puheenjohtajakseen europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon. Halla-aho on tuomittu uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Puolueen johtopaikoille valittiin myös muita niin sanottua nuivaa maahanmuuttopoliittista linjaa edustavia poliitikkoja. Yksi näistä muista on myös tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Puolueväen tekemiä valintoja voi varsin perustellusta syystä luonnehtia merkittäväksi voitoksi puolueen sisällä vaikuttavalle oikeistoradikalismille, jonka keskiössä on islamvastainen uusnationalismi.

Puoliväliriihessä päätettiin sanoa ei korpilain paluulle

Hallitus päätti eilen puoliväliriihessään, että se nostaa poliisin määrärahoja 25 miljoonalla, rajavartiolaitoksen määrärahoja 5 miljoonalla ja suojelupoliisin määrärahoja 2 miljoonalla eurolla. Nyt päätetty lisärahoitus vahvistaa sisäisen turvallisuuden uhkien ennakointia ja turvaa elintärkeiden turvallisuuspalveluiden perustason. Samalla se poistaa turvallisuusviranomaisten suorituskyvyssä ilmenneet keskeiset alueelliset puutteet.

Suomalaiset eivät luota poliisin turvaamiskykyyn!

Mitä turvaamiskyvyllä tarkoitetaan ja miten se kansalaisten keskuudessa käsitetään? Itse luotan poliisin turvaamiskykyyn, jos kyse on tavallisen liki tilastollisen keskiarvosuomalaisen turvallisuudentunteesta.

Poliisi varmasti onnistuu luomaan turvallisuuden tunnetta katunäkyvyydellä ja rikostentorjunnalla. Itse luotan 99 prosenttisesti, että saan poliisilta apua melko nopeasti suomalaisissa suurissa kaupungeissa jos apua tarvitsen.

Presidenttiehdokas Malmi - Suomen parannettava kansallista turvallisuutta!

Suomen tulevan Presidentin tärkein ja päällimmäinen tehtävä on Suomen kansallisen turvallisuuden parantaminen!

Presidentin pitää johtaa Suomi nykyistä turvallisempaan asemaan. Vaaditaan tekoja ja aloitteellisuutta. Nykytilanne ei ole Suomen edun mukainen. Tulen tekemään selkeät ehdotukset ja esittämään tavoitteet Suomen turvallisuuspoliittisen aseman parantamiseksi.

Sitä ennen keskustelen Suomen turvallisuuspoliittisesta tilanteesta asiantuntijoiden sekä ulkoministeri Timo Soinin ja puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa.

Turvallisuutta selonteolla

Puolustusselonteko on herättänyt kovan kuhinan. Sehän kertoo selvin sanoin Suomen sotilaspoliittisen ympäristön näkymistä. Uhkakuvien avaaminen kansankielelle on joidenkin mielestä sodanlietsontaa. Ikävä vain, että näitä uhkakuvia ei ole tarvinnut erikseen keksiä. Ne ovat tarjolla ihan pyytämättä maailmalta meille päin.

Harva-alueiden turvallisuusongelmat ratkaistava strategiassa

Maalla turvallisuusongelmat ovat erilaisia kuin kaupungeissa. Maaseudun vahvuutena on yhteisöllisyys, mutta haasteita tuo ikääntyvä väestö ja viranomaisten etäisyys. Maaseudun turvallisuuden lisäämiseksi viranomaisten ja järjestöjen yhteistyötä tulisikin lisätä. Myös sopimuspalokuntien henkilöresurssit pitäisi turvata. Tarpeen on myös kylien turvallisuustyön lisääminen ja tukeminen sekä asukkaiden omaehtoisen varautumisen vahvistaminen, muistuttaa Vaalan kunnanjohtaja Tytti Määttä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä